10 syytä ihastua shetlanninponeihin

Pari viikkoa oon nyt viettänyt neljän seinän sisällä, ensin influenssan ja sitten angiinan ja korkean kuumeen kanssa. Tallilla ei siis ole tullut käytyä, joten ei ole ollut oikein kirjoitettavaa. Kysymyspostauksen kuvaamisesta ei tietenkään tullut mitään kurkkukivun takia. Nyt kuitenkin olo on jo vähän parempi ja ajatus kulkee taas, joten eiköhän tää jo parempaan päin oo menossa. Mulla piti olla tänään Paavon kanssa esterataharjoitukset, mutta kuume nousi ihan yhtäkkiä aamulla ilmeisesti antibioottien takia sellasiin lukemiin, että makasin puoleen päivään asti sängyssä. Nyt kuitenkin itse postaukseen.
Postauksen kuvat ovat joko minun, vanhempieni, Jennin tai Eeva Vaahteran ottamia ellei kuvassa toisin mainita.

Shetlanninponi, monen ensimmäinen kosketus hevosmaailmaan. Monet myös siirtyvät näistä poneista isompiin viimeistään, kun pituutta on sen verran, että jalat tippuu niin pahasti ponin mahan alle, ettei pohkeiden antaminen olekaan niin helppoa enää. Näin ei ole mulle käynyt, enkä varmasti ole ainoa. Olen ollut aina melko lyhytkasvuinen ja kun viime kesänä sain ilmeisesti viimeisen kasvupyrähdykseni ollaankin sitten ravattu lääkärissä ottamassa testejä joiden mukaan pituutta ei myöskään tule kuin enintään 10-15cm. Saatan jäädä jopa alle 150cm pituiseksi, jos mun pituuskasvu päättää tehdä stopin muutaman sentin jälkeen. Tämän takia olen (ja tuun luultavasti aina olemaan) shettiksille sopiva eikä jalat tipu kauhean alas edes Sintulla, jolla on korkeutta ehkä hikiseen 95cm. Joten otetaan kaikki ilo irti, miksi luopua rodusta johon ihastuin jo 9 vuotta sitten? Toki näiden kanssa voi puuhata niin paljon muutakin kuin ratsastaa, mutta se taas on jo kokonaisen postauksen pituinen juttu. Postauksessa saattaa olla pientä sarkasmia ja huumoria havaittavissa, joten käytäthän näitä molempia lukiessasi tätä
Tässä siis 10 syytä miksi ihastuin shettiksiin ja miksi sinunkin pitäisi jos et ole jo!

1. Shettikset tekevät arjesta hauskempaa
Mikäs olisikaan kivempaa kuin pyydystää ponia pitkin tallia ja olla huolesta kipeä kun ponisi on syönyt tallin kaikkien hevosten edestä? Koet varmasti unohtumattomia kokemuksia pienen ponikaverisi kanssa!

2. Pienikin este on shettiksen selästä katsottuna vähintään 150cm
Ja jos itse et uskalla hypätä korkeaa estettä, voit perustella sen aina ponisi koolla.

3. Keräät katseita vähintään yhtä paljon kuin jos ratsunasi olisi Totilas
"Voi eiih miten söpö!" "Ihana" "Niin sulosta kun joku kisaa shettiksellä" "Apua miten pieni ja ihana"

4. Ei se poni tunnukkaan niin pieneltä kun sen ego on joka tapauksessa yhtä iso kuin kaverisi estehevonen
Allekirjoittaneen poni ei hyväksy muita hevosia viittä metriä lähemmäs itseään.

5. Kaverisi saavat sittenkin koiran ulkoilutus seuraa
Vaikka et sitä koiraa saisikaan..

6. Tutustut naapureihin varmasti..
..pahoitellessasi heidän pihan omenapuun karua kohtaloa.

7. Kärsivällisyytesi kehittyy aivan yllättäen
Nimittäin shettikset eivät myöskään tee mitään, mikä ei niitä huvita. Paras siis vaan alistua ponisi tahtoon.

8. Ponisi on matkakokoa
Ai miten niin ponia ei saa pakata käsimatkatavaroihin? Ei siitä vaivaa olisi..

9. Opit elämään hetkessä
Onnistumiset ovat nimittäin valtavia onnen hetkiä ja ponisi myös palauttaa sinut niistä melko nopeasti maanpinnalle.

10. Et pääse shettiksistä koskaan eroon kun kerran rotuun kiinnyt
Parempaa poni- ja halikaveria et löydä ♥

Nyt sinun pitäisi olla jo 100% varma, että shettis on pakollinen osa jokaisen elämää ja potea valtavaa pikkuponi kuumetta.

Ohjasajoa ja astetta isompi kaveri

Viime kuussa perjantaina (26.2) mentiin Jennin kanssa jo aamupäivällä tallille. Kivat säätkin sattui sopivasti hiihtolomalle! Harjailtiin ponit ja koska Sintulla on karvanlähtö, se vei multa vähän kauemmin aikaa. Jenni meni Kostin kanssa jo edeltä kentälle, kun mä jäin vielä harjailemaan ponia ja laittamaan sille ohjasajo kamoja päälle.
Päästiin kentälle ja Kostin toinen vuokraaja Sonya tuli samoihin aikoihin bussilla tallille kuvaamaan mua ja Jenniä.

Alkukäyntejä

Rapsutuksia vyön kiristämisen jälkeen

Ohjasajaessa Sinttu oli tosi kiva, se kuunteli melko hyvin vaikka alussa rapsutukset olis houkuttanut
enemmän. Tehtiin ympyröitä, voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia eli ihan perusjuttuja tarkoituksena saada poni reagoimaan nopeasti. Sinttu venkoili tolla kuolaimella vähän ja leikki sillä, tämän takia oli hankala saada tuntumaa poniin ja aluksi se kulki kaula pitkänä eikä tehnyt mitään mikä ei huvittanut. Kuolaimella venkoilu loppui kun vaihdettiin ohjat tulemaan vähän ylemmästä renkaasta ohjasajovyössä.

Kuolaimella leikkimistä havaittavissa

Sintun vauvamaha huijaa, vyö ei meinannut aluksi mennä kiinni ja kun päästiin tallipihasta kentälle se meinasi liukua ponin kyljelle (nyt maaliskuussa sille on vaihdettu jo hevosen kouluvyö, koska eläinlääkäri heitti varsan syntymästä arvion parista päivästä viikkoon ja poni on paisunut siihen malliin, että kohta liikutus jää vain talutteluksi). Loppua kohden Sinttu oli rento ja pysähdykset alko sujumaan ilman sähläystä. Parin hyvän pysähdyksen ja voltin jälkeen lähdettiin kävelemään pieni maastolenkki metsään.

Jo paljon rennompi poni, suunta on siis vaan ylöspäin!

Harjasin Sintun, jätin sen syömään heiniä ja pääsin kokeilemaan vähän Kostia. Oon viimeksi ollut yli 140cm korkeen hevosen selässä vuosi sitten, eli oli ehkä jo korkea aika kokeilla taas, vaikka Kosti onkin kenkien kanssa vain 150cm mutta saavutus sekin.
Olinhan mä siellä auttamattomasti liian pieni enkä mä sillä ratsastaa osannut, mutta hauskaa ainakin oli. Lähinnä loppulämppäsin sen, mutta pääsin ottamaan pari laukkapätkää ja tuntu mahdottoman isoilta askeleet noiden metrin korkuisten jälkeen. Jalka ei pysynyt kiinni ja ohjastuntuma heitteli vähän, koska sormikkaat ei ehkä oo kovin ideaalit ratsastushanskat.

Niin mites oli sen käden kanssa..

Hauskaa näköjään silti oli. Askellaji ei tunnistettavissa, mutta laukkaa toi tais olla.

 Lopuksi käytettiin Jennin kanssa Sonyan paikalla olo hyödyksi ja mentiin pellolle ottamaan vähän yhteiskuvia. Kaikki kuvat postauksessa on siis Sonyan ottamia, kiitos vielä hänelle ihanista kuvista.

Tiedän, että näytän jalat ojennettuna tuolta melko pitkältä. Voin mennä ponilla vielä kesään asti, mutta sen jälkeen jatkan Sintun liikuttelua ilman ratsastusta ja etsin uuden vuokraponin jolla voin ratsastaa ja kisata.

Tätä me harrastetaan jatkuvasti, Sinttu tykkää rapsutella tuntemiaan ihmisiä takaisin. Tää on tullut vielä enemmän esille nyt kun Sintun varsominen alkaa lähestyä. Kuulemma varsovat tammat on yleensä vähän normaalia kärttysempiä ihmisille, ei vaan tää näköjään.. Hellyydenkipeys on vaan lisääntynyt mahan kasvamisen mukana!

 Ja sitten vielä jokaisen postauksen vakio lopetus eli meillä ei oo ollut koneessa nettiä kahteen viikkoon ja siksi blogi on jäänyt tosi epäaktiiviseksi. Nyt linjat on saatu toimimaan, eli postailukin onnistuu paremmin.